1956: Alku

Kaikki alkoi visiosta. Kesäkuussa 1956 Loren Cunningham, 20-vuotias opiskelija vietti osan kesälomastaan Nassaussa, Bahama-saarilla, ollen osa lauluryhmää. Siellä ollessaan Loren koki jotain, mikä muutti hänen koko elämänsä.

”Eräänä iltana keikkamme jälkeen menin takaisin vierashuoneeseeni, jossa oli valkoiset seinät ja saarimaisemaa kuvaava taulu halvoissa puukehyksissä. Makasin sängyllä selälläni, tein tyynystäni mukavan ja avasin Raamattuni, pyytäen Jumalaa puhumaan. Se, mitä tapahtui seuraavaksi oli kaikkea muuta kuin normaalia. Yhtäkkiä näin ylläni maailmankartan. Mutta tuo kartta oli elävä, se liikkui! Nousin istumaan, hieroin silmiäni ja ravistin päätäni. Näin ikäänkuin pätkän elokuvaa, joka tapahtui mielessäni. Pystyin näkemään kaikki maanosat. Aallot pieksivät rantoja, ne tavoittivat jokaisen maanosan ja jokainen maanosa peittyi hiljalleen aaltojen alle. Pidätin hengitystäni. Yhtäkkiä näkymä muuttui. Aallot muuttuivat nuoriksi ihmisiksi, lapsiksi, minun ikäisikseni ja jopa nuoremmikseni ja ne peittivät kaikki maaosat. He puhuivat ihmisille kadunkulmissa ja baarien ulkopuolella. He menivät ovelta ovelle. “Oletko se todella sinä, Jumala?” ihmettelin, ja katselin vieläkin sitä kaikkea. Nuoria ihmisiä, oikeastaan vasta lapsia, menossa lähetystyöhön! Mikä mahtava idea! Mietin miksi Jumala antoi minulle tämän vision?”

Keväällä 1960 Loren valmistui koulustaan ja hänestä tuli Los Angelesissa olevan seurakunnan nuorisotyöntekijä, mutta näky ei jättänyt rauhaan. Ensimmäinen lähetysmatka toteutettiin Havaijille kyseisen seurakunnan nuorten kanssa, ja Loren oli mukana oppimassa. Tulokset olivat sekavat. Vain pieni osa ryhmästä keskittyi itse palvelemiseen. Loput keskittyivät nähtävyyksien katselemiseen. Hieman mietittyään Loren tuli seuraavaan tulokseen: tarvitaan sääntöjä. Ensimmäinen sääntö syntyi siitä tosiasiasta, että joidenkin osalta lähetysmatka oli mennyt pilalle sen takia, että he olivat alkaneet seurustelemaan paikallisten nuorten kanssa.

1. Ei seurustelua.
2. Lähetysmatkat olivat vain palvelemista varten.

Havaijinmatkan jälkeen Loren koki, että hänen tulisi keskittyä enemmän näkynsä eteenpäin viemiseen. Hän tarvitsi selkeyttä ja ohjausta. Oli tärkeä myös oppia tuntemaan ne kulttuurit joita haluttiin tavoittaa. Loren sai hyvän tarjouksen maailmanympärimatkasta lentoyhtiöltä ja alkoi ottamaan askeleita kohti vision toteutumista.

Loren vieraili intialaisessa kylässä, jossa eräs poika oli kuollut tappelussa. Loren oli mukana hautajaisissa, joissa pojan ruumis poltettiin roviolla. ”Seisoin keskellä ihmismassaa, katsellen kuinka liekit nuolivat ruumista, ja aloin ymmärtää että tämä poika oli mennyt pois, peruuttamattomasti. Siellä oli erittäin vahva ja raskas epätoivon ilmapiiri…en voinut unohtaa sitä toivottomuutta ihmisissä nuotion ympärillä. Minä jäin yksin suunnattoman haluni kanssa kertoa elossa vielä oleville, että on olemassa toivoa, ja sen toivon nimi on Jeesus.”

Kun Loren palasi matkaltaan, hän tiesi että jotakin täytyi tehdä. Loren oli ajamassa etelää kohti moottoritiellä kyydissään Bob ja Lorraine Theetge, pariskunta seurakunnasta, jossa Loren oli työskennellyt, ja he keskustelivat Lorenin visiosta. Tuon keskustelun jälkeen Loren oli erittäin rohkaistunut ja hänellä oli kaksi ensimmäistä YWAM:n henkilökunnan jäsentä. Tuon keskustelun aikana visio kasvoi suuresti. Tästä tulisi organisaatio, joka lähettää nuoria lukion jälkeen etsimään omaa tarkoitustaan ennen kuin he lähtevät jatko-opintojen pariin, ja tämä järjestö toivottaisi tervetulleeksi kaikki kristityt kirkkokuntaan katsomatta. Visio muuttui todellisuudeksi vuonna 1960.