Koulutusstrategia

U of N on ainutlaatuinen. Se on maailmanlaajuinen, monikulttuurillinen ja mukautuva. Noin 15,000 oppilasta joka vuosi suorittaa yhden tai useamman rekisteröidyn kurssin. Kursseja järjestetään kuudellakymmenellä eri kielellä yli 400 koulutuspaikassa. Koulutuksemme yhdistää elementtejä sekä muodollisesta että epämuodollisesta tavasta opettaa, sekä opettaa tuomaan kunniaa Jumalalle kaikella mitä teemme.

Aikoinaan yliopistot syntyivät kirkkojen työmuotoina, kouluttaen johtajia seurakunnille ja yhteiskunnalle. Samalla tavalla U of N pyrkii kouluttamaan johtajia, jotka ovat kaikkialta maailmasta ja menevät kaikkialle maailmaan, palvelemaan seurakuntaa tai yhteiskuntaa. U of N rohkaisee ihmisiä suorittamaan tarvitsemiaan opintoja, jotta he voisivat olla vaikuttamassa omalla paikallaan tarvittavalla tavalla. Mikä tahansa työskentelytapa jokaisen yksilön kohdalla onkin, niitä yhdistää yhteinen päämäärä elää kuuliaisena Jeesuksen sanoille mennä ja tehdä kaikista kansoista hänen opetuslapsiaan. Tämä on keskeinen motivaatiotekijä koulujen, seminaarien ja konferenssien järjestämisessä. Jotkin avaintekijöistä tämän päämäärän saavuttamisessa on selitettyinä myöhemmin.